Valtio Expo kiinnostaa – vuoden 2020 tapahtuman näytteilleasettajat koossa

Ensi kevään Valtio Expoon on ilmoittautunut mukaan lähes 80 näytteilleasettajaa. Kaikki osastopaikat on näin ollen toistaiseksi varattu täyteen, mutta näytteilleasettajilla on vielä mahdollisuus ilmoittautua jonotuslistalle vapautuvien paikkojen varalle.

Näytteilleasettajien ilmoittautuminen vuoden 2020 Valtio Expo -tapahtumaan käynnistyi keskiviikkona 4.9. klo 9. Ilmoittautumissivustolla kävi kova kuhina heti aamusta: ensimmäisen puolen tunnin aikana varattiin noin kaksi kolmasosaa osastopaikoista, ja päivän loppuun mennessä oli jo lähes 85 % paikoista myyty. Voi siis sanoa, että Valtio Expo nähdään erittäin houkuttelevana tilaisuutena kohdata valtionhallinnon asiantuntijoita!

Valtio Expon näytteilleasettajat ovat valtionhallinnon toimijoita ja kumppaneita. Mukana on niin tuttuja valtion palveluntarjoajia, matkailualan ja konsultoinnin palveluntuottajia, kuin kiinnostavia ICT-alan yrityksiä. Tiedot kaikista vuoden 2020 Valtio Expossa mukana olevista näytteilleasettajista julkaistaan myöhemmin Valtio Expon verkkosivuilla.

Näytteilleasettajaksi Valtio Expoon 2020 – ilmoittaudu jonotuslistalle >

Tiedolla ja taidolla maailman parasta hallintoa

Ensi vuoden Valtio Expo järjestetään tiistaina 5. toukokuuta Marina Congress Centerissä Helsingissä. Vuoden 2020 Valtio Expon teemana on Maailman paras hallinto – tiedolla ja taidolla. Innostavan ja kunnianhimoisenkin teeman alle lukeutuvat mm. jatkuvan oppimisen, tietopohjaisen toiminnan ja reaaliaikatalouden sekä kestävän kehityksen ja yhteistyön näkökulmat. Näihin eri näkökulmiin pureudumme lähemmin syksyn ja kevään aikana erilaisin teema-artikkelein.

Valtio Expo 2020 -tapahtuman ohjelma ja esiintyjät julkistetaan ensi vuoden alkupuolella.

Tapahtumaan liittyvä info sekä ajankohtaiset uutiset Valtio Expo 2020 -tapahtuman teemoista ja valmistelusta löytyvät osoitteesta www.valtioexpo.fi.

Lisätiedot:

Asiakaspäällikkö Ismo Tikka, puh. 050 409 4032
Viestintäasiantuntija Nina Parkkulainen, puh. 0295 50 2027
Sähköposti: valtio.expo(at)valtiokonttori.fi (osoitteeseen voi lähettää myös ehdotuksia ensi vuoden ohjelmaan)