Valtio Expoon enää muutama päivä

Julkaistu 3.5.2017 klo 7.27

Valtiokonttorin järjestämä Valtio Expo on jälleen herättänyt suurta kiinnostusta, ja tapahtuma on tullut täyteen. Paikalle odotetaan noin 1400 vierasta ja esiintyjää. Pahoittelemme, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet tällä kertaa mukaan.

Ensi keskiviikkona 10.5. Marina Congress Centerin saleissa kuullaan lukuisia puheenvuoroja, tietoiskuja ja asiantuntijapaneeleita valtionhallinnon ajankohtaisista aiheista. Ohjelman kokoavana teemana on ”töissä valtiolla”. Valtionhallinnon työnteon tapoja halutaan uudistaa, ja Fennia II -sali onkin omistettu fiksummille toimintatavoille. Fennia I -salissa syvennytään digitalisaation mahdollisuuksiin, ja Nordiassa puhuttavat juuri nyt ajankohtaiset uudistukset.

Itseään voi herätellä messupäivään kahvikupillisella heti kello kahdeksalta, jolloin tapahtuman ovet avautuvat yleisölle. Ilmoittautuneiden nimikortit odottavat noutajiaan aakkostettuna Marinan vastaanottotiskillä. Muistathan näyttää korttisi skannaajalle sisään tullessasi.

Anu Vehviläinen

Päivän avaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen yhdessä Valtiokonttorin pääjohtajan Timo Laitisen kanssa kello 8.45. Päivän avauspuheenvuoron kuulemisen voi varmistaa saapumalla paikalle hyvissä ajoin julkisia kulkuneuvoja käyttäen. Parkkitilaa Marina Congress Centerin lähistöllä on rajallisesti. Avauspuheenvuoron jälkeen ohjelma jatkuu pääsaleissa sekä kahdessa tietoiskusalissa.


Suunnittele oma messupäiväsi

Päivän kulku kannattaa suunnitella jo nyt koostamalla aikataulu mieleisekseen ohjelman poimintatoimintoa hyödyntäen. Printattu ohjelma taskussa itselle tärkeät puheenvuorot eivät pääse unohtumaan ja oikea salikin löytyy helposti.

Ohjelmaan voi merkitä muistiin myös lounastauon. Ruokailu on tänä vuonna porrastettu ruuhkan välttämiseksi, ja ensimmäiset pääsevät nauttimaan salaattilounasta kello 11.00 alkaen. Syömään ehtii hyvin myöhemminkin, aina kello 13.00 asti.

Toisessa kerroksessa lounastarjoilun lähettyvillä on merkitty alue, johon voi sopia treffejä etukäteen Brella-verkostoitumistyökalua käyttäen. Kannattaakin ottaa työkalu rohkeasti käyttöön ja vahvistaa verkostojaan uudella helpolla tavalla, ennakkoon.

Tutustu Brellaan ja sovi tapaamisia

Päivän kulkua voi seurata myös Twitterissä, jossa tapahtumasta keskustellaan aihetunnisteella #valtioexpo. Tervetuloa mukaan juttelemaan ja seuraamaan messutunnelmaa!

Päivän esitysmateriaalit julkaistaan Valtio Expon verkkosivuilla pian tapahtuman jälkeen.

Nähdään Valtio Expossa!