Valtio Expo sai hyvää palautetta - kiitos myös kaikista kehittämisehdotuksista

Julkaistu 28.5.2018 klo 9.54

Valtio Expo sai tänä vuonna vierailtaan yleisarvosanaksi 8,8 ja näytteilleasettajilta 8,9 (asteikko 4-10). Tapahtuman runsasta kattausta kiiteltiin, joidenkin mielestä ohjelmaa oli jopa liikaa. Suosituimmat salit täyttyivät nopeasti, mutta onneksi pääsalin esityksiä oli mahdollisuus seurata myös suorana lähetyksenä. Verkossa oli katsojia noin 780, joten suoralle lähetykselle näytti olevan tarvetta.

VEX_verkostoitumista tauolla

Valtio Expon järjestäjiä edustava asiakaspäällikkö Ismo Tikka kiittää saadusta palautteesta, joka otetaan aina yhtä suurella mielenkiinnolla vastaan.

- Saamastamme palautteesta näkee, että ihmiset ovat todella sitoutuneita tapahtumaan ja haluavat myös kehittää sitä. Tänä vuonna varauduimme ruuhkiin mm. lisäämällä naulakoita, joita ei aurinkoisen sään ansiosta paljon tarvittukaan. Marinassa tuntui nyt olevan vähän väljempää, sillä pienensimme kokonaisosallistujamäärää viime vuodesta jonkin verran. 

Tapahtuman järjestelyissä mukana ollut Laura Salmi kertoo myös ruokailujen sujuneen tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna.

- Kannatti porrastaa lounasajat ja varata myös Marine-ravintola ruokailijoiden käyttöön. Ruuhkia ei syntynyt ja välillä pääsi myös istumaan, mikä tuo varsinkin näytteilleasettajille tarpeellisen lepotauon.

VEX_yleisöä_Fennia!


Toukokuun 8 päivä järjestettyyn Valtio Expoon osallistui noin 1 500 valtionhallinnon asiantuntijaa ja näytteilleasettajan edustajaa. Valtiokonttori kiittää kaikkia tapahtuman suunnitteluun osallistuneita, näytteilleasettajia, esiintyjiä ja vieraita. Päivä tarjosi asiaa, verkostoitumista ja viihdettä sopivassa suhteessa. Palautteen mukaan monet poistuivat tapahtumasta hymy huulilla, mikä taisi olla paljolti viimeisenä esiintyneen Jarkko Tammisen ansiota.

valtioexpo.fi-sivuilla on julkaistu päivän materiaaleja, kannattaa käydä tutustumassa!