Mielenkiintoisia paneelikeskusteluja luvassa

Julkaistu 13.5.2016 klo 10.00

Valtio Expossa on tänäkin vuonna tarjolla laadukas ja kattava ohjelma, josta osan muodostavat mielenkiintoiset paneelikeskustelut.

Valtiokonttorin ja Palkeiden yhdessä järjestämässä paneelissa Helpommin, paremmin, tuottavammin – digitalisaatio talous- ja henkilöstöhallinnon taikasauvana? (Fennia II, klo 14.00) käsitellään mm. automatisoinnin ja ohjelmistorobotiikan mahdollisuuksia, työn tekemisen muutoksia ja sen vaatimuksia henkilöstöhallinnolle. Lisäksi keskustellaan analytiikasta ja big datasta ja siitä, miten taloushallinto pystyy tuottamaan johtamisen tueksi parempaa tietoa.

Paneelin aluksi kuullaan paneelin vetäjän, Accenturen konsultointipalveluiden johtaja Karri Saarelaisen alustus aiheesta Miten maailma on muuttunut ja muuttuu?

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnossa tehtäviä on jo keskitetty varsin paljon ja prosesseja digitalisoitu. Tehtävien keskittämisen ja yhteisten toimintatapojen ja järjestelmien avulla on jo parannettu tuottavuutta ja tullaan parantamaan sitä lisää talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävissä.

Voiko digitalisaation avulla talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä hoitaa vielä helpommin, paremmin ja tuottavammin? Entä millaisia mahdollisuuksia ohjelmistorobotiikka tarjoaa? Miten työn tekeminen muuttuu ja minkälaisia vaatimuksia muutokset asettavat henkilöstöhallinnolle? Miten taloushallinto pystyy tuottamaan johtamisen tueksi parempaa tietoa? Miten tietoa voidaan jalostaa paremmin?

Näistä teemoista keskustelemassa ovat Sitran yliasiamies Mikko Kosonen, toimialajohtaja Mikko Kangaspunta (Valtiokonttori), kehitysjohtaja Helena Lappalainen (Palkeet), yksikön johtaja Janne Viskari (Väestörekisterikeskus), johtava asiantuntija Tuomo Alasoini (Tekes) ja työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma (Keva).


Aamupäivän paneeleissa keskustellaan mm. koneälystä ja normien purkamisesta


Aamun paneelikeskustelussa Ratkaisujen Suomi 2025 – yhdessä rakennettu  (Europaea, klo 9.00) juontaja Tuomas Enbuske haastaa hallituksen puheenjohtaja Sari Baldaufin, muutosjohtaja Sinikka Salon, taloustieteen professori Matti Pohjolan, verohallinnon pääjohtaja Pekka Ruuhosen, kansanedustaja Jyrki Kasvin ja yrittäjä Henrietta Kekäläisen pohtimaan, miten syntyy yhdessä rakennettu Ratkaisujen Suomi.

Kyber, hyper vai über-paneelikeskustelussa (Europaea, klo 10.30) Enbuske grillaa PRH:n pääjohtaja Rauni Hagmania, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläistä, Tieto Oy:n asiakkuusjohtaja Matti Ristimäkeä, VM:n erityisasiantuntija Aleksi Kopposta, Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattilaa ja tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniota siitä, miten yhden luukun periaate toteutuu ja mitä kaikkea koneäly tulevaisuudessa hoitaa julkisella sektorilla. Entä miten onnistuu normien purku kuntien näkökulmasta?


Tervetuloa kuuntelemaan!